torstai 17. kesäkuuta 2010

Suomen rahajärjestelmän historiaa - markka palveli hyvin


Suomen omaa rahaa edelsi vuoden 1840 raharealisaatio, jolloin Suomen rahayksiköksi otettiin hopearupla. Venäjän kriisi (Krimin sota) johti vuonna 1854 ruplan irrottamiseen hopeakannasta. 4.4.1860 Aleksanteri II hyväksyi Suomelle oman rahayksikön, markan. Markka oli aluksi vain seteliruplan neljäsosa. Vuonna 1865 Snellmanin johdolla toteutettu rahareformi johti siihen, että markka irrotettiin ruplasta ja kytkettiin hopeaan ilman Venäjän ruplaa, jolloin vaihtosuhde lukkiutui suhteessa tärkeisiin kumppaneihin, mm. Saksa ja Ruotsi. Vuonna 1878 markka sidottiin kultakantaan. Suomen markka kytkettiin kultakantaan siten, että Suomen markan kulta-arvo vastasi täsmälleen Ranskan frangia. Ranskan ympärille oli syntynyt latinalainen rahaliitto, jonka jäsenmaiden rahayksiköt (Ranska, Belgia, Sveitsi ja Espanja) olivat identtisiä Ranskan frangin kanssa, vaikka nimet vaihtelivat. Ennen maailmansotaa laillisena maksuvälineenä Suomessa olivat kultakolikot. Sen sijaan Suomen Pankin setelit eivät olleet laillisia maksuvälineitä. Käytännössä seteleistä tuli yleisesti hyväksytty maksuväline, koska kultakolikoita oli vain vähän liikkeellä. Kultakantajärjestelmä oli voimassa vuoteen 1915, kunnes maailmansota sekoitti Euroopan talouden ja johti hyperinflaatioon.[1]

Itsenäisen jälkeen Suomen pankki uudisti rahapolitiikan ja kysyi neuvoa Bertil Ohlinilta, joka sai taloustieteen Nobelistin vuonna 1977. Ohlin ehdotti kultakantaan palaamista, mitä Suomen pankin johtokunnan puheenjohtaja Risto Ryti lähtikin toteuttamaan. Vuonna 1926 markka liitettiin kultakantaan sitomalla se kultakannassa olleeseen Englannin puntaan. Suuri maailmalama sotki talouden vuosina 1929-33 ja pakotti Suomen pankin luopumaan kultakannasta. Markan arvon vakauttamiseksi Suomen Pankki kytki markan osaksi puntaklubia vuonna 1933 ja viimein vuonna 1939 Yhdysvaltain dollariin. Toisen maailmansodan jälkeen kansainvälisen valuuttayhteistyön periaatteista sovittiin 1944 Bretton Woods konferenssissa. Valuuttajärjestelmää hoitamaan perustettiin Kansainvälinen valuuttarahasto IMF. Bretton Woods -järjestelmä oli kiinteiden, mutta korjattavissa olevien valuuttakurssien systeemi. Sen perustana oli Yhdysvaltain dollari. Sodan aikana ja sen jälkeen markka oli inflaation kourissa ja se devalvoitiin useita kertoja. 1.1.1946 valtio otti kansalaisilta pakkolainaa setelinleikkauksella. 1950-luvulla markan arvo oli enää 1/5 siitä, mikä se oli ollut ennen ensimmäistä maailmansotaa. Suomi liittyi Bretton Woodsiin vuonna 1948. Multilatateraalinen valuuttajärjestelmä mahdollisti eri maiden valuuttojen vaihdettavuuden, mikä osaltaan nopeutti Suomen viennin kasvua sodan jälkeen. Suomi erosi Bretton Woodsista vuonna 1959 ja markasta tuli vapaasti vaihdettava valuutta.[2] Tuossa vaiheessa Suomi oli selvinnyt sota-ajan velvoitteista ja länsikauppa alkoi vapautua asteittain ja kotimaisen kulutuksen säännöstelyä purettiin.

Markka korvattiin vuoden 1963 rahauudistuksessa uudella markalla, joka oli arvoltaan 100 vanhaa markkaa. Rahayksikön virallinen nimi säilyi entisenä, mutta siirtymävaiheessa ja aika pitkään sen jälkeenkin uudesta markasta käytettiin tarvittaessa selventävää nimitystä nykymarkka. Inflaatiokierre jatkui. Vuonna 1967 devalvaatiossa markan kansainvälistä arvoa alennettiin 30 %:ia, jolloin käynnistyi vahva vientiteollisuuden kasvu mutta myös inflaatio. 1960-luvulla kansainvälinen ympäristö muuttui merkittävästi. Bretton Woods -järjestelmä ajautui vaikeuksiin 1970-luvun alussa Yhdysvaltain kasvavan maksutaseen alijäämän takia. Tämän taustalla taas oli muun muassa Vietnamin sota. Yhdysvaltain dollareita siirtyi ulkomaalaisten haltuun, jolloin syntyivät mm. Euro-dollarimarkkinat keskuspaikkana Lontoon City. Dollarin devalvoitumisen pelossa useat keskuspankit alkoivat vaihtaa dollarimääräisiä saataviaan kultaan. Lopulta Yhdysvallat oli pakotettu vuonna 1971 keskeyttämään dollareiden vaihdon kultaan. [3]

Tämän jälkeen kiinteiden valuuttakurssien järjestelmää yritettiin ylläpitää keskuspankkien välisillä sopimuksilla, mutta vuodesta 1973 keskeisimpien valuuttojen keskinäiset kurssit määräytyivät markkinoilla ns. kellunnan perusteella. Bretton Woods -järjestelyn romahdettua Euroopan yhteisön maat sopivat keskinäisestä valuuttakurssiyhteistyöstä. Käytännössä muut valuutat sidottiin Saksan markkaan. 1979 perustettu Euroopan rahajärjestelmä (EMS) kehitti yhteistyötä entisestään. Kun Bretton Woodsin kultakanta lakkasi vuonna 1971, markka sidottiin epävirallisesti valuuttakoriin 1973, mutta devalvoitiin kolmesti vuosina 1977, 1978 ja 1982.[4] Devalvaatiot palvelivat paperiteollisuuden vientiä, minkä voin vahvistaa, koska seurasin tapahtumia paikan päällä ”Etelärannassa” teollisuusekonomistina. Julkisessa keskustelussa on moitittu teollisuutta yksisilmäisestä omien etujen ajamisesta. Toisaalta näillä kulutuskysynnän kannalta haitallisilla toimilla kuitenkin luotiin pohja 1980-luvun vahvalla talouden kasvulle Suomessa.

Suomen rahajärjestelmän varhaishistoria on yhtä myrskyisä kuin kansakunnan. Rahan arvon vakaus, joka oli autonomia-ajan suuri tavoite, ei voinut toteutua, kun valtio kantoi raskaat sotien velvoitteet kolme kertaa 1900-luvun alkupuolella. Samalla maailmantalous oli sotien kourissa. Mutta pahin kriisi Suomen pankin kannalta oli vielä edessä. Suomessa korkosäännöstelyä alettiin purkaa vuonna 1983. Raha- ja pääomamarkkinoiden nopea vapautuminen synnytti kotimarkkinoille ennen näkemättömän kasvuvaiheen, mikä kuvaa se, että 1980-luvulla investointiin rakentamiseen rahamääräisesti yhtä paljon kuin usean vuosikymmen aikana sitä ennen. Talouden nopeaan kasvuun liittyi kiinteistöjen ja osakkeiden pörssihinnan nopea ja ”kotitekoinen” nousu, mistä taas saatoin päätellä jo vuonna 1989, että Suomen talouden riskinä oli omaisuusarvojen jyrkkä lasku 1990-luvun alussa, jota puolestaan seuraa deflaatio, yrityskonkurssit ja työttömyys[5].

Näin valitettavasti myös kävi. Lokakuussa 1991 markka jouduttiin devalvoimaan. Suomen Pankki ja hallitus päättivät luopua kiinteästä valuuttakurssista syksyllä 1992. Markka päästettiin kellumaan ja sen arvo laski jyrkästi. Laman tullessa ihmisillä ja yrityksillä ei ollut minkäänlaista kestokykyä. Vuoden 1993 kuluessa taloudellinen tilanne alkoi vakautua. Kelluvan kurssin järjestelmä päättyi lokakuussa 1996, kun markka kytkettiin Euroopan valuuttakurssijärjestelmään ERM:iin. Suomi liittyi EU:hun vuonna 1995 ja rahaliitto EMU:un ensimmäisten maiden mukana vuonna 1998. EMU:n kolmanteen vaiheeseen siirryttiin 1.1.1999, jolloin valuuttakurssit kiinnitettiin lopullisesti uuteen valuuttaan euroon. Viimeinen vaihe päättyi 31.12.2001, kun markka korvattiin eurolla. [6] Näin markka, joka oli ansiokkaasti palvellut Suomen taloutta sen sopeutuksessa kansainväliseen talouteen, oli itse tullut tiensä päähän. Tällä luotiin vakautta talouteen mutta samalla Suomi tuli osalliseksi rahaliiton ongelmista, joiden mittakaava on täysin toinen kuin minkään kansallisen kriisin. Olisiko sittenkin markka edelleen tarpeen?




Markan vaiheet[7]

Venäjän keisarikunnan autonomisessa suuriruhtinaskunnassa:

1811 Senaatin alainen Waihetus- Laina ja Depositioni-Contori perustetaan. Se saa laskea liikkeeseen kopeekka-arvoisia seteleitä. Nimi muutetaan Suomen Pankiksi vuonna 1840.
1854 Krimin sota Venäjän ja Turkin välillä on syttynyt. Setelien lunastus hopealla joudutaan lopettamaan Suomessakin.
1860 Suomen suuriruhtinaskunta saa keisari Aleksanteri II:n armollisella ilmoituksella 4. huhtikuuta oman rahan, jonka arvo määritellään ruplan neljäsosaksi.
1865 Markka kiinnitetään hopeakantaan. Ruplan sitominen hopeaan ei onnistu, ja venäläiset setelit ja vaihtorahat menettävät käypyytensä Suomessa.
1878 Markka siirtyy kultakantaan. Hopeamarkkoja tai hopearuplia käytetään enää vain vaihtorahana.
1891-1917 Venäjä kiristää otettaan Suomen hallinnosta. Ruplat on hyväksyttävä taas maksuvälineeksi.
1914 Markka siirtyy paperirahakannalle. Markka pitää polittisista syistä kytkeä ruplaan ja sen arvo romahtaa.

Itsenäisessä Suomessa:

1917 Kaikkien rahojen tyypit uusitaan. Seteleistä poistetaan venäjänkieliset tekstit ja keisarilliset tunnukset.
1926 Markka palaa kultakantaan. Kultamarkkoja valmistetaan enää vain symbolinen määrä.
1931 Kultakanta murenee ja markka pannaan kellumaan.
1933 Markka sidotaan Britannian puntaan.
1939 Markka sidotaan Yhdysvaltain dollariin.
1946 Valtio ottaa kansalaisilta pakkolainaa setelinleikkauksena.
1951 Markka sidotaan kultakannassa olevaan Yhdysvaltain dollariin (Bretton Woods -valuuttajärjestelmä).
1959 Markasta tulee vapaasti vaihdettava valuutta.
1963 Nykymarkkaan siirrytään rahauudistuksella. Setelien arvomerkinnöistä poistetaan kaksi nollaa ja vaihtorahoissa markat muutetaan penneiksi.
1971 Bretton Woods -järjestelmä romahtaa. Markka sidotaan dollariin.
1973 Markka sidotaan epävirallisesti valuuttaindeksiin eli valuuttakoriin.
1986 Viimeinen markka-arvoinen setelisarja lasketaan liikkeelle.
1990 ja 1993 Viimeiseksi jäänyt luontoaiheinen metallirahasarja lasketaan liikkeelle.
1991 Markka sidotaan EU:n valuuttajärjestelmän laskentayksikköön ecuun. Sidos pettää muutaman kuukauden jälkeen ja markka devalvoidaan 12 prosentilla.
1992 Markka päästetään jälleen kellumaan.
1996 Markka kytketään Euroopan valuuttakurssijärjestelmä ERM:iin.
1999 Valuuttakurssit kiinnitetään lopullisesti. EU:n yhteisvaluutta eurosta tulee Suomen virallinen valuutta.
1.1.2002 Suomen virallinen käyteisvaluutta on euro.
1.3.2002 Suomen markka ei kelpaa enää maksuvälineeksi.


[1] Sinikka Salo, Euroopan rahaliitto ja Suomi, historian ja yhteiskuntaopin opettajien syyspäivät 13.10.2001, Rahajärjestelmän historiasta www.bof.fi/NR/rdonlyres/.../0/20011015salohistop.pdf
[2] Tutkimus ja talouspolitiikka www.vatt.fi/file/vatt_publication_pdf/j33.pdf
[3]Antti Kuusterä (1997) Markan matkassa Suomen rahajärjestelmän historiaa 1840-1997. Helsinki : Valtioneuvoston kanslia
[4]Antti Kuusterä (1997) Markan matkassa Suomen rahajärjestelmän historiaa 1840-1997. Helsinki : Valtioneuvoston kanslia
[5]Lahti, Arto (1998) Kannattaako Suomessa yrittää. International Networking Publishing INP, Helsinki.
[6]Luottokunta LUOTTOLISTA 6/2002, 13.3.2002 SILJA SARKAMO www.asiakastieto.fi/servlet/Ajankohtaista?T...v...
[7]Luottokunta LUOTTOLISTA 6/2002, 13.3.2002 SILJA SARKAMO www.asiakastieto.fi/servlet/Ajankohtaista?T...v...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti